keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Mökillä on mukavaa!

Toivottavasti myös Ninjalla ja Ninnillä! Kaneille ollaan nyt viimeisen vuoden aikana rakennettu hiljalleen ulkohäkkiä meidän mökillemme. Monen monta työtuntia olemme poikaystäväni kanssa tuohon touhuun uhranneet, ja nyt ulkohäkki alkaa olla jo valmis.

Kanien ulkohäkki on tehty vanhasta kasvihuoneesta, joka on mummoni entinen. Me emme kasvihuonetta tarvinneet, joten ajattelimme tehdä siitä kaneille ulkohäkin. Ensimmäiseksi irrotimme kaikki muovit kasvihuoneesta kattomuovia lukuunottamatta. Mielestäni se oli ihan fiksu jättää, jotta sade ei kaneja kastelisi. Sen jälkeen irrotimme lahot laudat ja korvasimme ne uusilla. Sitten siirsimme häkin kehikon oikealle paikalleen.

Sitten alkoi se kaikkein ison ja rasittavin vaihe. Eli verkkojen kiinnitys häkin ympärille. Siihen kului monta tuntia aikaa ja monen monta laastaria myös. Kun olimme saaneet verkot laitettua jokapuolelle häkkiä rakensimme kaneille mökin. Siitä tulikin oikein hieno, teimme siihen myös itikkaverkon vanhasta t-paidasta. Meillä on mökillä todella paljon itikoita, niin verkko on kyllä todella hyvä olla. Siitä tuli myös ihan hieno viritelmä :D

Iso oli urakka, mutta nyt se alkaa olla jo ohi. Jotain pientä koristelua ulkohäkki vielä kaipaa. Kanit ovat jo muutamat yöt ulkohäkissä viettäneet. Laitamme ulkohäkin päälle suuren pressun aina yöksi, itikoiden takia. En ole varma, että tajuavatko kanit mennä mökkiin itikoita karkuun. Pressun avulla vielä varmistan, etteivät inhottavat itikat syö minun pupusia ihan kokonaan :)

Noh mutta pidemmittä puheitta, tässä kuvia! Klikatkaa kuvat suuremmiksi :)

Viime vuonna



















Nykyään












Sisältä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti