sunnuntai 25. elokuuta 2013

Muutosta selvitty hengissä

Vihdoin ja viimein on viimenenkin muuttolaatikko purettu. Voin kertoa, että olipa niin iso homma, etten halua ihan heti muuttaa uudestaan.

Kanien häkki laitettiin eteiseen. Eteiseen on tehty syvennys, siinä on varmasti pakastin ollut joskus. Se onkin häkille täydellinen paikka. Olohuoneessa me katsotaan telkkaria ja kuunnellaan musiikkia, joten olohuone ei olisi kovin rauhallinen paikka kaneille ollut. Ja makuuhuoneeseen en taas kaninhäkkiä halunnut sijoittaa, paremmin saan nukuttua ilman kanien ryminää :D

Kanit asettuneet hyvin asumaan, Ninja ainakin vaikuttaa pitävän uudesta asunnosta. Olen nyt jättänyt Ninjan häkin luukun auki yöksikin. Ninja alkaakin vasta illalla valojen sammuttua juoksennella oikein urakalla! :D Elmeri taas juoksentelee sitten päivällä, tosin se ei juurikaan liiku mihinkään eteisestä. Ei ehkä uskalla, tai sitten ei vain jaksa :D Nytkin laitoin sen vapaaksi, tuolla se makailee eteisen matolla. Saahan sitä noin vanhana jo laiska ollakin, vai mitä? ;)

Nanan peti laitettiin meidän makuuhuoneeseen. Yleensä Nana juoksee minun perässä asunnossa, minne ikinä menenkin. Nana onkin nyt rauhoittunut ja nukkuu tälläkin hetkellä omassa pedissään, vaikka itse olen olohuoneessa. Hieman Nana on nyt viikon aikana enemmän vieraille haukkunut aina alussa, en tiedä oikein, että mistä se johtuu. Ehkä siitä, kun en ole Nanaa nyt muuton takia ehtinyt niin pitkillä lenkeillä käyttää. Tai sitten tämä muuton aiheuttama stressikin voi olla syynä. Toivottavasti saan kuitenkin tuon vieraille ihmisille ja koirille haukkumisen loppumaan -.-

Tässä vielä muutamia kuva uudesta asunnosta :)
























































 















Mitäs pidätte? Uskoisin, että meidän perhe tässä asunnossa viihtyy ainakin muutamia vuosia :)

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen asunto! Ja oot sisustanu kivasti :) Kyllä teidän nyt kelpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos kovasti :) Itse tykkään kyllä tästä asunnosta ihan hirveenä, täällä on niin paljon tilaa <3

      Toivottavasti meidän eläimetkin viihtyvät paremmin, kun on tilaa temmeltää :)

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! :) Kaneista ei ole tainnut tulla kavereita? Miten Elmerin silmät ja onko karvanlähtö rauhoittunut? Ihan mahtavuutta, että teillä saa kanit olla noin paljon irti!! :) Elmerillä varmaan alkaa sen verta ikä painaa, että ei spurttaile paljo enää! :D Onko teillä järjestetty kanien wc käynnit miten irti ollessa?

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kovasti :) Pikkuhiljaa tämä alkaa jo omalta kodilta tuntuakin :)

    Noh uskoisin, että kaneista kavereita tulisi. Nyt en ole kuitenkaan yhdessä juoksuttanut, en viitsi kaneille turhaa stressiä aiheuttaa, kun muuttokin oli vasta. Ehkä alan totuttamaan muutaman viikon päästä, tai sitten pidän vaan erillään. Ei se yhtään meidän elämää oikeastaan vaikeuta, vaikka eivät yhdessä juoksentelekaan.

    Elmeri ei juurikaan vapaana ollessaan enää liiku, lähinnä vaan nuuskimaan Ninjaa kaltereiden läpi. Elmeri ottaakin yleensä torkut vapaana ollessaan :D Meillä on kaneille erillinen wc-astia eteisessä. Siellä kanit käyvät, kun hätä yllättää juoksennellessa. :D

    Elmeristä lähtee vielä jonkin verran karvaa. Silmät rauhoittuneet, mutta eivät kyllä vieläkään terveet. Itseäni lähinnä huolettaa se, että toinen silmä välillä hieman punaisempi kuin toinen. Jotenkin hankala erottaa, kun Elmeri on punasilmäinen, että onko kyse tulehduksesta vai ei. Eivät silmät kuitenkaan enää juurikaan vuoda uskoisin, että varmasti paranevat itsestään :)

    VastaaPoista
  4. Toivotaan kovasti, että pupuset ystävystyy! Elmeri kun tykkää kovasti pupuseurasta.

    Uskoisin, että simmut paranevat itsestään, jos ovat jo paremmat! Ne varmaan otti vaan siitä yht äkkisestä ulkoilmasta itteensä.

    Oletko kiinnittänyt huomiota näkeekö ja kuuleeko se vielä ihan hyvin?

    VastaaPoista
  5. Uskoisin, että pupuista tulee kyllä kavereita. Ainakin Elmeri kovasti tykkäsi minun siskon kanista, hyvin tulivat toimeen silloin kun olimme Kajaanissa käymässä :)

    Elmerillä oli ripuli ensimmäisinä päivinä, kun tuli meille. Varmaan muuton aiheuttaman stressin seurauksena. Jouduin Elmerin pyllyä pesemään, ja siitähän Elmeri ei ollenkaan tykännyt. Suuttui minulle kunnolla, eikä luota oikein edelleenkään :( Aina kun avaan häkin luukkua niin Elmeri sujahtaa koppiinsa turvaan. Eli kuulo varmasti ainakin kunnossa. Näöstä en osaa sanoa, luulisin että näkee kanssa ihan hyvin :)

    Hieman menee aikaa varmasti ennen kun luottamusta saadaan takaisin. Pakkohan se oli pesulla käyttää ja sen jälkeen onkin ollut hieman arempi. :(

    VastaaPoista
  6. Taisi osa miehuudesta huuhtoutua myös sinne lavuaariin.. :D herkkä poika kun on..

    Mä oon kans pari kertaa pessyt sen pyllyn. Käsitykseni mukaan kaneilla tulee kahdenlaista skeidaa, joista se syö sen pehmeemmän laadun. Ehkä se ei vanhemmiten enää viitsi tai ei viitsi siirtyä kun tavara on tehty.. Tai sit se vaan on stressannut!

    VastaaPoista
  7. Juu taisi huuhtoutua :: DD Juu itse veikkaan ihan vaan stressiripulia, nyt jo vatsa toimii onneksi normaaliin tapaan ja kaikki paremmin kuin hyvin :)

    VastaaPoista