lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kesäkuulumisia!

Pitkä aika on ehtinyt kulua, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Olen ollut reissussa paljon, hamsterit ja kanit ovat olleet äitini hoidettavana nyt viikon verran. Noh paljon on kyllä taas ehtinyt tapahtua, vaikka kotona en juurikaan ole ehtinyt aikaani viettää.
  Ensimmäiseksi voisinkin kertoa hamstereiden nykyisistä asumuksista. Lotan poismenon takia minulla on nyt sitten yksi ylimääräinen asumus. Taavetin 120cm terraarion myin, koska se ei tule mitenkään mahtumaan tulevaan asuntooni. Taavetti asuu nykyään 75 cm pitkässä terraarioissa ja Liinu 80 cm pitkässä. Ylimääräinen häkki toimii nykyään hamstereiden puuhaboksina, ja hamsterit aina juostessaan menevät häkkiin mielellään puuhastelemaan :)

Puuhaboksi













Liinun terra











Taavetin terra
















  Hamstereille kuuluu molemmille kaikkea hyvää :) Liinu on kauheasti vaalentunut vanhenemisen myötä, onneksi neiti on vielä tosi vilkas ja virkeä :) Taavetillekin on ilmestynyt noin viisi vaalempaa karvaa nenään, kyllähän Tapsallakin jo vuoden ikä kohta häämöttää!

Kanit ovat oikein tyytyväisinä elelleet ulkona, tosin yksi huono puoli tuossa suuressa ulkohäkissä on. Nimittäin kiinniottaminen on TODELLA vaikeaa. Yleensä sekin herkkujen avulla onnistuu, mutta ei ilman. Ninnin kanssa olen alkanut tosissani innostua kaniesteistä ja Ninnikin tuntuu siitä touhusta tykkäävän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti