sunnuntai 22. tammikuuta 2012

4H Kani- ja jyrsijänäyttely Kajaani 21.1.2012

Ilmoitettiin ennakkoon Taavetti ja siskoni kani Ninni tuonne näyttelyyn. Näyttelyaamuna lähettiin ajamaan puoli seitsemän jälkeen Kajaaniin päin. Tosin matkalla pysähdyttiin Iisalmessa ABC:llä ja meinattiin eksyä siellä kun ei heti osattu takaisin moottoritielle :D Noh Kajaanissa sitten kesti jonkin aikaa, että löydettiin näyttelypaikka, koska navigaattori ei tunnistanut paikan osoitetta :D Onneks päästiin kuitenkin perille ja vieläpä ihan hyvissä ajoin :-)

Näyttelyissä oli minun mielestäni porukkaa aikalailla sopivasti, tosin kaneja ja hiiriä olisin halunnut nähdä siellä enemmän :) Pääsin taas kerran tekemään tuttavuutta rotan kanssa, kunhan en vain niihin menisi nyt rakastumaan...

Ninni arvosteltiin ennen Taavettia, tässäpä arvostelu. Ja ainiin tuomarinahan toimi Eve Immonen.

YLEISKUNTO
Tosi hyvä tiivis paketti

SILMÄT, KORVAT, HAMPAAT, KYNNET, TASSUT
Silmät hieman rähmivät ja toinen silmä punoittaa. Tassunpohjat kellertävät, kauniit hampaat. Kynsissä hieman leikkaamisen varaa

TURKKI
Tosi hyvä ja tiheä, niskasta vähän ohut. Palautuu hyvin

YLEISVAIKUTELMA
Aivan mielettömän ihana pörröpää

ARVOSANA
EH+

Ninni oli kanien neljäs ja sai kuMan kokonaisuudesta. Jäi ärsyttämään nuo kellertävät tassunpohjat, koska ne hinkattiin puhtaaksi ennen näyttelypäivää. Mutta minkäs teet, valkoinen kani ja keltainen pissi.. Huono yhdistelmä :D Ninni meinasi hieman rimpuilla tuomarin sylisssä tapansa mukaan :D:D

Tässäpä Taavetin arvostelu.


YLEISKUNTO
Suhteellisen hyvä massa ikäisekseen

SILMÄT, KORVAT, HAMPAAT, KYNNET, TASSUT
Kaikki ok

TURKKI
Hilseilee hieman niskasta. Ohut niskasta ja vatsasta. Takaa kuiva

YLEISVAIKUTELMA
Ihana ruttukorva

ARVOSANA
EH-

Erityismaininta ominaisuudesta: teräsmuori

Taavetilla meni oikein hyvin kanssa :-) Turkkihan ei enää priimakunnossa ole, koska ikää on jo kertynyt. Mutta olen oikein tyytyväinen arvosteluun :-)

Meillä oli oikein mukava päivä. Varsinkin kaneja oli kiva viedä näyttelypyödälle, kaikki olivat niin kilttejä :) Paitsi meidän Ninni-villikko, joka puraisi minua juuri kun oltiin lähdössä. Taisi näyttelypäivä hieman stressata tyttöä :D

Kuvat tulee myöhemmin :)

Kotiinviemisiä :-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti