En ole juurikaan itsestäni blogiin kirjoitellut. Ehkä nyt olisikin korkea aika kertoa hieman jotain itsestäni =)
Olen 20-vuotias opiskelijatyttönen Kuopiosta. Opiskelen lähihoitajaksi, mutta haaveenani olisi päästä opiskelemaan joskus vielä eläintenhoitajaksi. Tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa, mutta uskoisin, että eläimet ovat silti enemmän se minun juttuni. Ihan pienestä pitäen olen ollut ihan mahdoton eläinhöperö, aina on meidän perheeseemme karvaiset kaverit kuuluneet. Ensimmäinen oma lemmikkini oli risteytyskani Nöpö. Haluaisin kovasti jo oman koiran, mutta tällä hetkellä siihen ei ole mahdollisuutta opiskelujen ja liian pienen asunnon takia.
Tällä hetkellä en harrasta mitään sen kummempaa. Valokuvailen aina kun ehdin, eläimiä on varsinkin aivan mielettömän ihanaa kuvata. Lenkkeilen paljon vanhempieni koirien ja avomieheni kanssa. Asun avomieheni kanssa pienehkössä (mutta aivan ihanassa!) yksiössä yhdessä eläintemme kanssa. Minusta on kivaa sisustaa kotia. Voisikin sanoa, että pienimuotoinen sisustaminen kuuluukin ehkä harrastuksiini. Tykkään myös katsoa elokuvia ja lukea kirjoja vapaa-ajallani. Ehkä se kaikkein rakkain harrastus tällä hetkellä on ruuanlaitto ja leipominen. Usein tulee leivottua tuplasuklaamuffinsseja, sillä niistä tulee joka kerta aivan ihania! Ja kyllä, rakastan suklaata. En voisi olla viikkoakaan ilman suklaata.
Eläimiä meillä on tällä hetkellä kaksi kania ja hamsteri. Ensi kuussa meille tulee kolme naarashiirtä! Lempieläimeni on silti koira. Koirasta on niin paljon enemmän seuraa kuin jyrsijöistä tai kaneista. Tykkään hevosista myös todella paljon, mutta en tällä hetkellä voi ratsastusta harrastaa, koska se on niin kallista. Heti kun pääsen palkkatöihin niin aloitan varmasti taas ratsastuksen.
Minulla on tällä hetkellä nenäkoru, jonka otin puoli vuotta sitten. Napakorun ottamista olen harkinnut, ehkäpä sen joku päivä käyn ottamassa. Käytän meikkiä päivittäin ja meikkaaminen on tärkeää minulle. Käyn shoppailemassa liian usein (rahatilanteeseen nähden). Rakastan erilaisia koruja ja hiuskoristeita! Niitä tuleekin shoppailtua aika usein, ja tietenkin myös täytettä vaatekaappiin. Ja sisustusjuttuja kotiin. Ja kaikkea kivaa eläimille myöskin.
Luonteeltani olen aika äkkipikainen. Usein tulee sanottua asioita liiankin suoraan. Ehkä se on myös hyväkin puoli, ainakin joskus. Stressaan asioista todella helposti. Tosin ihme kyllä koulujutuista en juurikaan stressaa. Minulla on aikalailla rento asenne koulunkäyntiin, en ole koskaan mitenkään erityisesti opiskelusta tykännyt. Mielummin tekisin vaan töitä opiskelun sijaan :D
Noh tässäpä oli jotain minusta. Lopuksi pari tuoretta kuvaa itsestäni, jotka nappasin pari päivää sitten.
Hyvää viikonloppua kaikille! Itse meinasin lähteä huomenna mökille rentoutumaan kunnolla, elukat jääkin tällä kertaa kotia :-)
Sulle on palkinto mun blogissa! :)
VastaaPoistahttp://nellasyrkki.blogspot.fi/